Dynasty tietopalvelu Haku RSS Simon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 02.10.2025/Pykälä 124



 

 

Aloite uuden liikuntahallin rakentamisesta Simon kuntaan

 

Kunnanhallitus 09.06.2025 § 203 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Mirja Klasila:

 

Kunnanhallitukselle on saapunut Simon vanhempainyhdistys ry:n aloite liikuntahallin rakentamisesta Simon kuntaan.

 

Lisätietoaineisto Aloite

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen sivistysosaston ja teknisen osaston yhteisvalmisteltavaksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Tekninen lautakunta 02.10.2025 § 124  

2742/00.02.01/2025  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Ilkka Soukka

 

Tekninen lautakunta toteaa, että liikuntahalli olisi merkittävä hanke, jolla olisi kiistatta positiivisia vaikutuksia lasten, nuorten ja kaikkien kuntalaisten hyvinvointiin. Kuitenkin kunnan taloudellinen tilanne ja viimevuosien suuret investoinnit estävät tällä hetkellä hankkeen toteuttamisen.

 

Kunnan on ensisijaisesti huolehdittava välttämättömistä peruspalveluista sekä jo käynnissä olevista suurista investoinneista. Lisäksi on tarpeen seurata, mihin kunnan talous tasapainottuu tulevina vuosina, ennen kuin voidaan harkita uusia, laajamittaisia liikuntapaikkarakentamisen hankkeita.

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää, että uuden liikuntahallin rakentamiseen ei tässä vaiheessa ryhdytä.Merkitään tiedoksi kunnanhallitukselle.

 

Päätös Hyväksyttiin.