RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 02.10.2025/Pykälä 125
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valtuustoaloite/ Simontorin markettien pysäköintialueelle myyntikojuja
Kunnanhallitus 31.03.2025 § 97
Valmistelija Hallintojohtaja Mirja Klasila:
Perussuomalaisten valtuustoryhmä on jättänyt aloitteen Simontorin markettien pysäköintialueelle hankittavista myyntikojuista.
Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen keskushallinnon ja teknisen toimen valmisteltavaksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Tekninen lautakunta 02.10.2025 § 125
2645/00.02.00/2025
Valmistelija Tekninen johtaja Ilkka Soukka
Kunnassa on parhaillaan käynnissä torialueen kehittämiseen liittyvä suunnittelutyö. Suunnitelmassa tarkastellaan torialueen kokonaisuutta ja siihen liittyviä toiminnallisia ratkaisuja, mukaan lukien mahdolliset myyntikojujen sijoittamiseen ja hankintaan liittyvät tarpeet.
Koska torialueen kehittämistyö on vielä kesken, lautakunta katsoo, ettei tässä vaiheessa ole tarkoituksenmukaista ryhtyä erillisiin myyntikojujen hankintoihin. Kojuratkaisut huomioidaan torialueen kehittämisen kokonaisuudessa, jolloin voidaan tehdä yhtenäinen ja toimiva ratkaisu kerralla.
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää, että myyntikojujen hankintaan ei ryhdytä ennen torialueen kehittämistyön valmistumista. Merkitään tiedoksi kunnanhallitukselle.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |