Dynasty tietopalvelu Haku RSS Simon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.10.2025/Pykälä 346


 

 

Valtuuston päätösten täytäntöönpano

 

Kunnanhallitus 20.10.2025 § 346  

    

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Mirja Klasila:

 

 Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 143 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöönpanematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

 Valtuusto on 6.10.2025  kokouksessaan käsitellyt seuraavat asiat:

 

§ 112 Luottamustehtävästä ero

§ 113 Vaalilautakunnan asettaminen valtuustossa mahdollisesti suoritettavia suhteellisia vaaleja varten

§ 114 Tarkastuslautakunnan vaali

§ 115 Lapin urheiluopistosäätiön valtuuskunnan edustajien valinta

§ 116 Jäsenen vaali Lapin poliisilaitoksen poliisin neuvottelukuntaan

§ 117 Valtuustoryhmät

§ 118 Rakennusjärjestyksen uusiminen

§ 119 Valtuustoaloitteet

§ 120 Kiireellisesti käsiteltävät asiat

§ 121 Lapin liiton edustajainkokous / Varajäsenen nimeäminen

§ 122 Uusien varavaltuutettujen määrääminen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa valtuuston kokouksessa tekemät päätökset laillisiksi ja hyväksyy päätökset täytäntöönpantaviksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.