RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.10.2025/Pykälä 338
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Työpajan avustushakemus/ Yhteistyösopimus / Ohjausryhmään edustajien nimeäminen
Kunnanhallitus 04.12.2023 § 318
Valmistelija Hallintojohtaja Mirja Klasila:
Nuorisolain 4 luvun Nuorten työpajasta 13 § mukaan Nuorten työpajatoiminta: ”Nuorten työpajatoiminnan tehtävänä on valmennuksen avulla parantaa nuoren valmiuksia päästä koulutukseen, suorittaa koulutus loppuun ja päästä avoimille työmarkkinoille tai muuhun tarvitsemaansa palveluun. Työpajatoiminnan tarkoituksena on parantaa nuoren elämänhallintataitoja sekä edistää hänen kasvuaan, itsenäistymistään ja osallisuutta yhteiskuntaan. Nuori valmentautuu tekemällä työtä tai työtoimintaa omien edellytystensä mukaan. Työpajalla tehdään nuorelle henkilökohtainen valmennussuunnitelma yhdessä nuoren kanssa. Nuorten työpajatoiminnan järjestäjinä voivat toimia kunta tai useat kunnat yhdessä tai nuorten palveluja tuottava yhteisö. Nuorten työpajalla tulee olla nuorten yksilö- ja työvalmennusosaamista. Nuorten työpajan on seurattava toimintansa tuloksia.
Nuori tulee työpajalle pääsääntöisesti viranomaisen tai julkista tehtävää hoitavan ohjaamana. Nuori voi myös oma-aloitteisesti hakeutua työpajalle. Työpajalle ohjatun nuoren valmennuksesta tehdään kirjallinen sopimus. Nuorten työpajatoiminnassa voidaan käsitellä sopimuksessa tai työpajalle 1 momentissa säädetyssä tehtävässä saatuja tietoja valmennukseen tulevan ja valmennuksessa olevan nuoren yksilöimiseksi ja työpajatoiminnan tehtävien hoitamiseksi. Nuorten työpajatoiminnan järjestäjän tulee määritellä ne tehtävät, joihin sisältyy arkaluonteisten tietojen käsittelyä. ”
AVI / Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa Simon työpajan hankkeen toimintaa nuorten yksilövalmentajan palkkakustannusten ja nuoriin suunnatun toiminnan osalta. Hankkeen toiminnasta raportoidaan AVI:lle kerran vuodessa. AVI rahoitus on enintään 75 % hyväksyttävästä toimintakuluista. Toiminnan tulee olla nuorisolain mukaista ja sen tulee kohdistua alle 29-vuotiaisiin nuoriin.
Vuoden 2024 osalta työpajan avustushakemus tulee jättää 15.12.2023 mennessä. Avustusta haetaan hankeaikaan 1.1.-31.12.2024 ja kohdennetaan 50 % työntekijän henkilöstökuluja. Nykyistä nuorten työpajatoimintaa jatketaan myös ns. seinättömänä työpajana. Nuoret sijoittuvat kunnan eri yksiköihin ja eri yhteisöihin. Lisäksi nuoria kannustetaan tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen (TUVA).
Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila
Päätösehdotus Kunnanhallitus valtuuttaa hallintojohtajan hakemaan avustusta nuorten työpajaan.
Päätös Hyväksyttiin.
Kunnanhallitus 25.11.2024 § 254
Valmistelija Hallintojohtaja Mirja Klasila:
Simon kunta perui vuoden 2024 valtionavustushakemuksen AVI:n kanssa käytyjen neuvottelujen johdosta vähäisten nuorten määrän takia. Keskustelussa tuli esille että Meri-Lapin alueen pienet kunnat voisivat järjestää yhdessä nuorten työpajatoimintaa. Asiasta on käyty neuvotteluja Keminmaan kunnan ja Tervolan kunnan kanssa. Vastaava toiminta on Oulaisten hallinnoimassa Jelppiverkostossa, johon kuuluu alueen naapurikuntia.
Nuorten palveluiden tarjonta on sekä rahoituksen että nuorten määrän pienentyessä vaarassa kaventua varsinkin pienissä kunnissa. Ikäryhmään kuuluvien nuorten vähentyminen pakottaa kunnat etsimään uudenlaisia yhteistyön muotoja ja kehittämään seinättömän työpajan malleja. Meri-Lapin alueella pyritään pienten kuntien yhteistyöllä varmistamaan nuorten mahdollisuudet osallistua nuorten työpajatoimintaan. Keminmaan kunta on laatinut aiesopimuksen, jossa sovitaan, että kunnat pyrkivät vuoden 2025 aikana kehittämään ja pilotoimaan Meri-Lapin pienten kuntien nuorten työpajamallia, jolle voitaisiin hakea yhteistä valtionosuusrahoitusta vuodelle 2026.
Vuodelle 2025 tulee hakea valtionavustusta sekä oman kunnan nuorten työpajatoimintaan että yhteiseen Meri-lapin työllisyysalueen eteläisen palvelualueen pienten kuntien (Keminmaa, Simo, Tervola) työpajatoiminnan kehittämiseen. Vuoden 2025 valtionavustus tulee hakea 16.12.2024 mennessä.
Liite Aiesopimus
Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
1. hyväksyä oheisen aiesopimuksen
2. valtuuttaa hallintojohtajan hakemaan avustusta nuorten työpajaan.
Päätös Hyväksyttiin.
Kunnanhallitus 20.10.2025 § 338
2131/00.04.00/2023
Valmistelija Hallintojohtaja Mirja Klasila:
Simon kunta on saanut vuodelle 2025 avustusta nuorten työpajaan 20.000 euroa. Vuoden 2025 aikana on valmisteltu Keminmaan, Simon ja Tervolan kanssa yhteisen alueellista nuorten verkostopajamallia - Kolkka yhteistyötä. Vuoden 2026 talousarviossa on nuorten työpajan toiminta siirretty työllistämisen alta vapaa-aika toimintaan.
Keminmaa kunta on lähettänyt 6.10.2025 nimeämispyynnön ohjausryhmään. Ohjausryhmän jäsenet edustavat nimeävien organisaatioiden ylintä johtoa.
Lisätietomateriaali Nimeämispyyntö
Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää nimetä Keminmaan, Simon ja Tervolan yhteiseen ohjausryhmään hallintojohtajan ja sivistysjohtajan.
Päätös Hyväksyttiin.
Merkittiin, että paikalla oli asian esittelyn ajan asiantuntijoina Janne Laitinen, vastaava yksilövalmentaja Keminmaan kunnasta ja Marjo Nurmi työllisyyskoordinaattori. Laitinen saapui kokoukseen klo 16.00 ja poistui klo 16.30 tämän asian esittelyn jälkeen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |