Dynasty tietopalvelu Haku RSS Simon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.10.2025/Pykälä 341


Kaavoituskatsaus 2025

 

 

Kaavoituskatsaus 2025

 

Kunnanhallitus 20.10.2025 § 341  

2929/10.02.03/2025  

 

 

Valmistelija Rakennustarkastaja-ympäristösihteeri Sampo Mäkelä:

 

Alueidenkäyttölain 7 §:n mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavahankkeista. Kaavoituskatsauksen tavoitteena on antaa kokonaiskuva kunnan tämänhetkisestä yleis- ja asemakaavasuunnittelusta. Katsauksessa esitettyjen kohteiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita, joista tiedotetaan erikseen. Kaavoituskatsaus on myös yksi kaavoituksen vuorovaikutusmenetelmistä.

 

Liite Kaavoituskatsaus 2025

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se merkitsee kaavoituskatsauksen tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin

Merkittiin, että paikalla oli asiantuntijana tämän asian esittelyn ajan  rakennustarkstaja-ympäristösihteeri Sampo Mäkelä. Mäkelä saapui kokoukseen klo 16.00 ja poistuivat klo 17.05 tämän asian esittelyn jälkeen.