Dynasty tietopalvelu Haku RSS Simon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.01.2026/Pykälä 9


 

 

Teknisen johtajan katsaus

 

Tekninen lautakunta 15.01.2026 § 9  

3023/00.02.06/2026  

 

 

Valmistelija Vs. tekninen johtaja Juho Kurunlahti

 

Vs. tekninen johtaja informoi teknistä lautakuntaa valmistelussa olevista sekä muis­ta­kin kuntaan ja kunnan toimintaan vaikuttavista asioista. Sa­mas­sa yhteydessä on mahdollisuus käydä keskustelua ko. kat­sauk­sen pohjalta ja evästää valmistelutyötä. Katsauksen aikana voidaan myös kuulla viranhaltijoita, ulkopuolisia asiantuntijoita ja muita si­dos­ryhmiä. 

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee vs. teknisen johtajan katsauksen tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

Merkittiin tiedoksi, että rakennustarkastaja-ympäristösihteeri Sampo Mäkelä poistui kokuksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17.02.