RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 13.01.2026/Pykälä 7
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimen auki julistaminen
Sivistyslautakunta 13.01.2026 § 7
3013/01.01.01.00/2026
Valmistelija Sivistysjohtaja Hanna Tikka
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja on irtisanoutunut tehtävästään. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimi laitetaan auki Kunterekryyn sekä Työmarkkinatorille.
Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävään on varhaiskasvatuslain 30 § (540/2018) mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus, jonka lisäksi on suoritettu erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista säädetään valtioneuvoston asetuksella; tai kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus).
Esittelijä Sivistysjohtaja Hanna Tikka
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää:
1. julistaa avoimeksi varhaiskasvatuksen erityisopettakan toimen ja laittaa paikan avoimeen hakuun yhden kuukauden hakuajalla.
2. valita haastettelijoiksi kaksi sivistylautakunnan jäsentä, päiväkotien johtajat sekä sivistysjohtajan.
Päätös 1. Sivistyslautakunta päätti julistaa avoimeksi varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimen ja laittaa paikan avoimeen hakuun yhden kuukauden hakuajalla.
2. Haastattelijoiksi valittiin Hannu Järvelä, Aino Kurtti, päiväkotien johtajat sekä sivistysjohtaja.
| Edellinen asia | Seuraava asia |