Dynasty tietopalvelu Haku RSS Simon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2026/Pykälä 8



 

 

Valtionosuuspäätökset 2026

 

Kunnanhallitus 19.01.2026 § 8  

3028/02.05.01.00/2026  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Mirja Klasila:

 

Valtiovarainministeriön valtionosuuspäätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta sekä päätös kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2026 on saapunut kuntaan.

 

Kuva, joka sisältää kohteen teksti, kuvakaappaus, Fontti, numero

Tekoälyn generoima sisältö voi olla virheellistä.

 

Talousarvion tuloslaskelmassa valtionosuudet on valtuustoon nähden sitova tuloerä. Koska vuoden 2026 valtionosuuspäätökset alittavat talousarvion, esitetään valtuustolle valtionosuustulotavoitteen alentamista 30.000 eurolla.

 

Lisätietoaineisto Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperusmuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksista vuonna 2026 18.12.2025

Päätös kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2026 18.12.2025

Maksuerittely Simo 31.12.2025

Oikaisuvaatimusohjeet

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä valtionosuuspäätökset ja päättää, etteivät ne anna aihetta valituksiin ja
2) esittää valtuustolle valtionosuustulotavoitteen alentamista 30.000 eurolla.

 

Päätös Hyväksyttiin.