RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.02.2026/Pykälä 17
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Ruoppausurakan käsittely
Tekninen lautakunta 27.02.2025 § 40
Valmistelija vs. tekninen johtaja Sampo Mäkelä
Simojoen suistoalueen ruoppausurakka on saatu päätökseen, ja hankkeen vastaanottokokous pidettiin 29.11.2024. Alun perin urakka käynnistettiin vuonna 2021 toisen urakoitsijan toimesta. Kyseinen urakoitsija ei
kuitenkaan saanut urakkaa valmiiksi sovitussa määräajassa,vaikka urakoitsijalle myönnettiin lisäaikaa urakan valmiiksi saattamiseen.Tämän seurauksena kunta otti urakan haltuunsa 20.11.2023 YSE 78 §:n mukaisesti haltuunottokokouksessa ja irtisanoi urakkasopimuksen.
Urakka kilpailutettiin uudelleen, ja uusi urakoitsija aloitti työnsä 26.01.2024. Ruoppausurakka saatettiin hyväksytysti päätökseen jälkimmäisen urakoitsijan toimesta 29.11.2024.
Koska asia on luonteeltaan monisyinen ja juridisesti haastava, tekninen toimi esittää, että asiassa pyydetään asiantuntijan lausunto ennen jatkotoimenpiteiden määrittämistä. Lausunto antaa tarkempaa oikeudellista ja teknistä arviota tilanteesta sekä varmistaa, että asiassa edetään kunnalle edullisimmalla ja oikeudenmukaisimmalla tavalla.
Lisätietoaineisto Haltuunottokokouksen pöytäkirja
Esittelijä vs. tekninen johtaja Sampo Mäkelä
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää:
1. että Simon kunta lähtee vaatimaan mahdollisia korvauksia, sekä
2. valtuuttaa teknisen toimen pyytämään asiasta lakimieheltä lausunnon asian juridisen kannan selkeyttämiseksi.
Muutettu päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää valtuuttaa teknisen toimen pyytämään asiasta lakimieheltä lausunnon asian juridisen kannan selkeyttämiseksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Tekninen lautakunta 10.04.2025 § 57
Valmistelija vs. tekninen johtaja Sampo Mäkelä
Tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 27.2.2025, että Simon kunta lähtee vaatimaan urakoitsijalta ruoppausurakan kilpailutuksen keskeyttämisestä ja uudelleen kilpailuttamisesta syntyneitä kuluja ja valtuutti teknisen toimen pyytämään lakimieheltä lausunnon asian juridisen kannan selkeyttämiseksi.
Tekninen toimi on pyytänyt kuntaliiton lakimieheltä lainopillista neuvontaa 5.3.2025 ja sai vastauksen 11.3.2025.Lakimiehen neuvo asiassa oli, että kirjallinen vaatimus taloudellisista vahingoista tulee tehdä viipymättä (liite 1).
Tekninen toimi on selvittänyt urakan keskeyttämisestä ja uudelleen kilpailuttamisesta syntyneet kulut ja muut kulut, jotka olisivat jääneet syntymättä, mikäli hanke olisi saatu valmiiksi määräajassa ensimmäisen urakoitsijan toimesta. Laskelma on esitetty liitteessä.
Vs. tekninen johtaja ja vs. rakennustarkastaja-ympäristösihteeri olivat teams -palaverissa 18.3.2025 lakimiehen kanssa, joka on jo aiemmin perehtynyt asiaan. Vaatimuskirjelmä sovittiin palaverin perusteella tehtäväksi lakimiehen toimesta. Lisäksi sovittiin, että urakoitsijan ja kunnan välinen loppuselvityskokous pidetään 2.4.2025 kunnanvirastolla. Kokous kuitenkin siirrettiin pidettäväksi toukokuun lopulla vastaajan edustajan toiveesta, jotta asianosainen ehtii lakimiehensä kanssa selvittää asiaa.
Vaatimuskirjelmä on toimitettu urakoitsijalle lakimiehen toimesta 21.03.2025
Lisätietoaineisto Liite 1
Laskelma vahingonkorvauksista
Vaatimuskirjelmä
Esittelijä vs. tekninen johtaja Sampo Mäkelä
Päätösehdotus Saatetaan tiedoksi.
Muutettu päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä viranhaltijoiden tekemät toimenpiteet ja hyväksyy tehdyn lisäkustannuslaskelman korvausvaatimuksen perusteeksi yksimielisesti.
Päätös Hyväksyttiin.
Merkittiin, että Jani Pajari poistui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17.05.
Tekninen lautakunta 26.02.2026 § 17
2603/00.02.06/2025
Valmistelija Vs. tekninen johtaja Juho Kurunlahti
Simon kunta (”Simo”) tilaajana ja Rannikon Vesirakennus Oy (”RVR”) urakoitsijana ovat 25.11.2021 solmineet urakkasopimuksen Simon väylien ruoppauksesta (”Urakkasopimus”). Simo on Urakkasopimukseen sovellettavien rakennusurakan Yleisten Sopimusehtojen 1998 (”YSE”) 78 §:n 1 a) kohdan nojalla 10.11.2023 purkanut Urakkasopimuksen ja 13.11.2023 ottanut ruoppausurakan työmaan haltuunsa.
Simon ja RVR:n kesken pidettiin 22.5.2025 loppuselvityskokous
Mikäli korvausvaatimuksen perimistä jatketaan, Simon kunnan on nostettava RVR:ta vastaan kanne käräjäoikeudessa.
Asia ja liitteet salataan muilta osin valmistelun vuoksi. JulkL 24.1 § 19.
Lisätietoaineisto Laskelma vahingonkorvauksista Salainen (JulkL 24.1 § 19)
Vaatimuskirjelmä Salainen (JulkL 24.1 § 19)
Ohjeistus lakimies Matti Mantereelta Salainen (JulkL 24.1 § 19)
Loppuselvitys pöytäkirja Salainen (JulkL 24.1 § 19)
Esittelijä vs. tekninen johtaja Juho Kurunlahti
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että Simon kunta nostaa käräjäoikeudessa kanteen, jolla vaaditaan RVR:n velvoittamista suorittamaan Simon kunnalle urakkasopimuksen purkamisesta aiheutuneet vahingot viivästyskorkoineen sekä korvaamaan asiasta aiheutuvat Simon oikeudenkäyntikulut. Tekninen lautakunta päättää lisäksi, että Simon kunnan asiamieheksi kannetta ajamaan valitaan Asianajotoimisto Brander & Manner Oy, vastuuhenkilönä asianajaja, laamanni Matti Manner.
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |