RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.02.2026/Pykälä 21
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Öljyvahingosta tiedottaminen
Tekninen lautakunta 26.02.2026 § 21
3062/11.01.00.01/2026
Valmistelija Rakennustarkastaja-ympäristösihteeri Sampo Mäkelä
Simon Leipiön tuulivoima -yleiskaava-alueella on sattunut öljyvahinko 27.01.2026. Tekniselle toimelle ilmoitettiin vahingosta 29.1.2026. Rakennustarkastaja-ympäristösihteeri on ollut toiminnanharjoittajaan yhteydessä sähköpostitse ja alueen siivouksen suorittajaan puhelimitse. Alueelta on otettu valokuvia. Valokuvien ja paikan päällä tehtyjen havaintojen perusteella ei ole syytä epäillä, että öljyä olisi päässyt maanpinnalla olevan jääkerroksen läpi maahan. Tilannetta kuitenkin seurataan ja mikäli havaitaan, että öljyä on päässyt maahan, pilaantuneet maa-ainekset poistetaan.
Tapahtuma on johtunut rikkoutuneesta tiivisteestä, jonka takia tuulivoimalasta on vuotanut öljyä laitteiston ulkopuolelle, tuulimyllyn runkoon ja maahan. Voidaan todeta, että tapahtunut on ollut vahinko eikä täten ole tarvetta rikosilmoituksen tekoon.
Toiminnan harjoittajalle on kerrottu vastaisuuden varalle oikeasta toimintatavasta öljyvahinkojen sattuessa.
Lisätietoaineisto Öljyvahinkoraportti
Esittelijä vs. tekninen johtaja Juho Kurunlahti
Päätösehdotus Saatetaan tiedoksi tekniselle lautakunnalle.
Päätös Saatettiin tiedoksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |