Dynasty tietopalvelu Haku RSS Simon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 46



 

 

Valtuustoaloite/ Matonpesupaikka Simon Aseman urheilukentälle tai kesätorille, ehkä Maksniemeen

 

Kunnanhallitus 30.03.2026 § 85 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Mirja Klasila:

 

Valtuutettu Risto Korkala on jättänyt aloitteen matonpesupaikan perustamiseksi Simon Asemen urheilukentälle tai kesätorille, ehkä myös Maksniemeen.

 

Lisätietoaineisto Valtuustoaloite

 

Esittelijä vs.kunnanjohtaja Mirja Klasila  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen teknisen toimen valmisteltavaksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Tekninen lautakunta 28.04.2026 § 51 

 

 

 

Valmistelija vs. tekninen johtaja Juho Kurunlahti

 

Simossa on tällä hetkellä yksi matonpesupaikka, joka sijaitsee Simoniemessä ja palvelee kunnan asukkaita. Mahdollisen uuden matonpesupaikan rakentamista on tarkasteltu osana kunnan palveluiden kehittämistä ja saavutettavuuden parantamista eri alueilla. Tavoitteena olisi täydentää nykyistä palveluverkkoa ja vastata mahdolliseen kasvavaan tarpeeseen kesäkaudella. 

 

Uuden matonpesupaikan tarvikkeiden kustannusarvio on noin 10 000 euroa. Tämän lisäksi merkittävä osa kustannuksista muodostuu alueen infran rakentamisesta, kuten perustuksista, rakenteista sekä alueen viimeistelystä. Keskeinen kustannustekijä on myös se, että matonpesupaikka tulee liittää kunnalliseen vesihuolto- ja jätevesiverkostoon, mikä edellyttää tarvittavia liitäntöjä ja kaivuutöitä. Näiden tekijöiden perusteella hankkeen kokonaiskustannuksiksi arvioidaan noin 40 000 euroa. 

 

Vertailutietona voidaan todeta, että Pellon kunnassa on pyydetty tarjous vastaavan matonpesupaikan toteuttamisesta vuonna 2013, jolloin hankkeen kustannusarvio oli noin 31 000 euroa. Kustannustason nousu tämän jälkeen selittyy muun muassa yleisellä hintatason kehityksellä sekä rakentamisen ja infrastruktuurin kustannusten kasvulla. 

 

On kuitenkin huomioitava, että Simon kunta ei ole varannut määrärahoja matonpesupaikan rakentamiseen vuoden 2026 talousarviossa. Hankkeen mahdollinen toteuttaminen edellyttäisi siten erillistä päätöksentekoa sekä rahoituksen osoittamista tulevissa talousarvioissa tai investointiohjelmassa. 

 

Esittelijä vs. tekninen johtaja Juho Kurunlahti

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että uutta matonpesupaikkaa ei rakenneta eikä uudelle matonpesupaikalle lähdetä hakemaan rahoitusta . Merkitään tiedoksi kunnanhallitukselle​ ja valtuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kunnanhallitus 25.05.2026 § 138 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Mirja Klasila:

 

Tekninen lautakunta on 28.4.2026 todennut, että Simossa on tällä hetkellä yksi matonpesupaikka, joka sijaitsee Simoniemessä ja palvelee kunnan asukkaita. Lisksi lautakunta on päättänyt, että uutta matonpesupaikkaa ei rakenneta eikä uudelle matonpesupaikalle lähdetä hakemaan rahoitusta.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee teknisen lautakunnan päätökset tiedoksi ja päättää esittää valtuustolle, että se merkitsee vastaukset tiedoksi, toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi ja saattaa tiedoksi aloitteen tekijöille.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 08.06.2026 § 46  

3104/00.02.00/2026  

 

Lisätietoaineisto Valtuustoaloite

 

Päätösehdotus Valtuusto merkitsee vastaukset tiedoksi, toteaa aloitteen loppun käsitellyksi ja saattaa tiedoksi aloitteen tekijöille.

 

Päätös Hyväksyttiin.