Dynasty tietopalvelu Haku RSS Simon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 40


Simon kunnan arviointikertomus 2025_2

 

 

Arviointikertomus 2025

 

Tarkastuslautakunta 17.04.2026 § 12 

 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.

 

Tarkastuslautakunnan tulee arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lisäksi tulee arvioida talouden ja tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.

 

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

 

Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.                 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen laadinnan.

 

Päätös Tarkastuslautakunta aloitti arviointikertomuksen laadinnan. Konserniosion käsittely siirrettiin seuraavaan kokoukseen.

 

 

Tarkastuslautakunta 11.05.2026 § 18 

 

 

  

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta työstää vuoden 2025 arviointikertomuksen loppuun, hyväksyy ja allekirjoittaa sen. Arviointikertomus liitetään pöytäkirjaan ja saatetaan kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 08.06.2026 § 40  

3128/00.03.01/2026  

 

Lisätietoaineisto Arviointikertomus vuodelta 2025

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä arviointikertomuksen tiedoksi.
Valtuusto päättää, että kunnanhallitus ja muut tilivelvolliset ottavat huomioon arviointikertomuksessa esitetyt tulosaluekohtaiset havainnot ja antavat niistä vastineensa marraskuun 2026 loppuun mennessä kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Keskustelun kuluessa valtuutettu ja tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Seppo Romppainen esitti tekstikorjauksen arviointikertomuksen kohdan 4.1. Toimielinten vuositavoitteiden toteutumisen arviointi Palo- ja pelastustoimi ”Lapin hyvinvointialue on vuokrannut kunnalta pelastustoimen hoitamiseen tarvittavat tilat."

Valtuusto hyväksyi yksimielisesti tekstikorjauksen.

Valtuusto merkitsi tekstikorjatun arviointikertomuksen tiedoksi.
Valtuusto päätti lisäksi että kunnanhallitus ja muut tilivelvolliset ottavat huomioon arviointikertomuksessa esitetyt tulosaluekohtaiset havainnot ja antavat niistä vastineensa marraskuun 2026 loppuun mennessä kunnanvaltuustolle.