Dynasty tietopalvelu Haku RSS Simon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.06.2020/Pykälä 20

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Hallintosäännön päivitys

 

Kunnanhallitus 27.04.2020 § 117 

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Vivi Marttila ja hallintojohtaja Maria Vaittinen:

 

Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan keskeinen ohjausväline. Jokaisessa kunnassa ja kuntayhtymässä on oltava hallintosääntö, jonka sisällön määrittelee kuntalain (410/2015) 90 §. Simon kunnan nykyinen hallintosääntö on päivitetty 1.4.2019.

 

Suomen hallitus totesin Suomen olevan poikkeusoloissa 16.3.2020 koronaviruksen vuoksi. Poikkeusoloista johtuen Kuntaliitto suosittaa kuntien toimieliten päätöksenteon turvaamiseksi sähköistä kokousmenettelyä. Jotta sähköisten kokousten järjestäminen on mahdollista, kunnan hallintosääntöä on hyvä tarkentaa sähköisen kokousmenettelyn ja etäosallistumisen osalta.

 

Lisätietoaineisto Hallintosääntö 2019

 Hallintosääntö 2020

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä päivitetyn hallintosäännön. Hallintosäännön muutos pannaan toimeen lainvoimaa vailla olevana Hallintolain 49 f §:n mukaisena yleisen edun perusteella poikkeusolojen johdosta jo ennen valtuuston käsittelyä.

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy poikkeusolojen johdosta tehdyt toimenpiteet.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 15.06.2020 § 20  

611/00.01.01.00/2020  

 

Lisätietoaineisto Hallintosääntö 2020 muokattu versio

 

Päätösehdotus Valtuusto hyväksyy tehdyt toimenpiteet.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa