RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 12.05.2022/Pykälä 58
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kirjastosihteerin määräaikaisen työsuhteen muuttaminen toistaiseksi voimassa olevaksi työsuhteeksi 1.7.2022 alkaen.
Sivistyslautakunta 12.05.2022 § 58
1493/01.01.00.03/2022
Valmistelija Vs. sivistystoimenjohtaja Hanna Tikka
Simon kunnan kirjastotoimen palveluksessa toimiva kirjastosihteeri on toiminut määräaikaisissa työsuhteissa yhtöjaksoisesti usean vuoden ajan.
Vakiintuneen käytännön mukaisesti useana vuonna peräkkäin tehdyt työsopimukset katsotaan yleensä toistaiseksi voimassa oleviksi työsopimuksiksi.
Työsopimuslain 1 luvun 3§:n mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jos sitä ei perustellusta syystä ole tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta on pidettävä toistaiseksi voimassa olevana. Toistuvien määräaikaisten työsopimusten käyttö ei ole sallittua silloin, kun määräaikaisten työsopimusten lukumäärä tai niiden yhteenlaskettu kesto tai niistä muodustuva kokonaisuus osoittaa työntantajan työvoimatarpeen pysyväksi.
Esittelijä vs. Sivistystoimenjohtaja Tikka Hanna
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää vakinaistaa kirjastosihteerin toimen 1.7.2022 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |