RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 134
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanjohtajan katsaus
Kunnanhallitus 16.05.2022 § 454
Valmistelija Kunnanjohtaja Vivi Marttila:
Kunnanjohtaja informoi kunnanhallitusta valmistelussa olevista sekä muistakin kuntaan ja kunnan toimintaan vaikuttavista asioista. Samassa yhteydessä on mahdollisuus käydä keskustelua ko. katsauksen pohjalta ja evästää valmistelutyötä. Katsauksen aikana voidaan myös kuulla viranhaltijoita, ulkopuolisia asiantuntijoita ja muita sidosryhmiä.
Päätösehdotus kj Kunnanhallitus merkitsee kunnanjohtajan katsauksen tiedoksi.
Päätös - LPSHP alijäämän kattaminen
- Koulurakennus rakennuttajakonsultti
- Simon kiri otteluisännyys
- Öljyvahinko Simoniemessä
- Paikallisneuvottelut
- VT4
- Lyypäkin yleisötilaisuus
- Leuannokka
- Vapepa harjoitus Malinin kankaalla
- Kemin teatteri
- Lapin hyvinvointialue
- Oulunkaaren kuntayhtymä
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |