RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 127
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntastrategia
Kunnanhallitus 16.05.2022 § 447
1471/00.01.03.00/2022
Valmistelija Hallintojohtaja Maria Vaittinen:
Kuntalain 37 §:n mukaan kunnalla tulee olla kuntastrategia. Kuntalain 110 §:n mukaan kuntastrategia tulee ottaa huomioon kunnan talousarvion ja -suunnitelman laatimisessa.
Laadittu kuntastrategia ohjaa kunnan työskentelyä. Kuntastrategia sisältää yhteisen näkemyksen siitä, miten kunnan toimintaa lähitulevaisuudessa kehitetään. Strategia kertoo valtuuston tahdon ja asettaa kunnan toiminnalle keskeiset linjaukset. Henkilöstölle strategia luo toimintapuitteet ja auttaa ymmärtämään omaa työtä osana kokonaisuutta.
Strategia muunnetaan suunnitelmiksi ja mitattaviksi tavoitteiksi. Päätavoitteet ja niiden toteuttaminen viedään vuosittain talousarvioon toiminnan ja talouden suunnitelmaan. Niiden toteutumista seurataan tilinpäätöksen yhteydessä. Strategia jalkautetaan edelleen osastojen ja vastuualueiden omien yksityiskohtaisten suunnitelmien avulla.
Kunnanvaltuusto on 1.10.2018 hyväksynyt Simon kuntastrategian vuosille 2018 - 2025. Vanha valtuusto aloitti kuntastrategian kirkastamisen työpajamuotoisesti, mutta suunniteltu päättävän ja uuden valtuuston yhteinen työpaja peruuntui kuntavaalien siirtymisen vuoksi. Uusi valtuusto on jatkanut yhdessä viranhaltijoiden kanssa kuntastrategian kirkastamista strategiatyöpajassa. Työpajassa linjattiin, että kuntastrategia halutaan pitää kompaktina. Työpajassa yhdessä päätetyt linjaukset on tiivistetty kirkastettuun kuntastrategiaan.
Lisätietoaineisto Simon kuntastrategia 2018-2025 kv 1.10.2018
Simon kuntastrategia 2022-2025 kirkastaminen
Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle päivitetyn kuntastrategian hyväksymistä.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |