RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 542
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vastine arviointikertomukseen 2021
Tarkastuslautakunta 28.04.2022 § 22
Kuntalain 121 §:n mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.
Tarkastuslautakunnan tulee arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lisäksi tulee arvioida talouden ja tasapainoituksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.
Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.
Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen laadinnan.
Päätös Tarkastuslautakunta kävi arviointikertomuksen luonnoksen läpi ja käsittelee arviointikertomuksen loppuun seuraavassa kokouksessa.
Tarkastuslautakunta 31.05.2022 § 29
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta allekirjoittaa arviointikertomuksen vuodelta 2021.
Tarkastuslautakunta esittää, että valtuusto merkitsee kertomuksen tiedoksi ja päättää pyytää hallitukselta ja lautakunnilta vastineet arviointikertomuksessa käsitellyistä asioista syksyn 2022 aikana.
Päätös Tarkastuslautakunta allekirjoittaa arviointikertomuksen vuodelta 2021.
Tarkastuslautakunta esittää, että valtuusto merkitsee kertomuksen tiedoksi ja päättää pyytää hallitukselta ja lautakunnilta vastineet arviointikertomuksessa käsitellyistä asioista syksyn 2022 aikana.
Kunnanvaltuusto 13.06.2022 § 37
Lisätietoaineisto Arviointikertomus vuodelta 2021
Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä arviointikertomuksen tiedoksi ja päättää, että arviointikertomus annetaan kunnanhallitukselle ja toimielimille käsiteltäviksi, joista vastineet pyydetään syksyn 2022 aikana.
Päätös Hyväksyttiin.
Kunnanhallitus 05.09.2022 § 542
1465/00.03.01/2022
Valmistelija Hallintojohtaja Maria Vaittinen:
Tarkastuslautakunta on jättänyt vuotta 2021 koskevan arviointikertomuksen. Palvelualueet ovat laatineet vastineen arviointikertomukseen.
Lisätietoaineisto: Vastine tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen 2021
Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa tarkastuslautakunnalle liitteenä olevan vastineen arvointikertomukseen 2021 ja esittää valtuustolle, että se merkitsee vastineen tiedoksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |