RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 535
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite/ Maksniemen Ykskuusen uimarannan kunnostaminen
Kunnanhallitus 04.10.2021 § 329
Valmistelija Hallintojohtaja Maria Vaittinen:
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä on jättänyt aloitteen Maksniemen Ykskuusen uimarannan kunnostamisesta.
Lisätietoaineisto: Valtuustoaloite
Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen teknisen toimen valmisteltavaksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Tekninen lautakunta 24.08.2022 § 66
Valmistelija Tekninen johtaja Ilkka Soukka
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Simon kunta on poistanut pajukot Ykskuusen uimarannan tien varrelta ja kunnan omistamalta Ykskuusen uimarannan tontin alueelta. Kesän aikana on tehty myös muita rannan siistimistöitä. Uimarannalla on tällä hetkellä laavu, kompostoiva wc ja pukukoppi.
Päätös Hyväksyttiin ja saatetaan valtuustolle tiedoksi.
Kunnanhallitus 05.09.2022 § 535
1228/00.02.00/2021
Valmistelija Hallintojohtaja Maria Vaittinen:
Ykskuusi ei ole kunnan virallinen uimaranta. Ykskuusi on epävirallinen uimapaikka, jonka siisteydestä kunta vastaa. Simon kunta on siistinyt Ykskuusen aluetta ja rannalla on käytössä laavu, kompostoivat wc ja pukukoppi. Ranta on kuntalaisten käytettävissä, vaikka se ei ole virallinen uimaranta. Virallisen uimarannan asema edellyttäisi säännönmukaisia toimenpiteitä kunnan puolelta myös lomakaudella eikä tähän tällä hetkellä ole resursseja.
Kuntien terveydensuojeluviranomaiset valvovat yleisten uimarantojen veden laatua. Virallisen uimarannan vedestä mitataan kesäisin uimakauden aikana säännöllisesti erilaisten bakteerien pitoisuuksia, jotka osoittavat uimaveden saastumista kuten sinilevä, jätteet, ulosteet. Valvira ohjaa kuntien terveydensuojeluviranomaisia uimaveden valvonnassa. Yleisten uimarantojen turvallisuuteen liittyviä asioita hoitaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto. Uimaveden laadun tutkimukset on tehtävä Ruokaviraston hyväksymässä laboratoriossa. Ennen kuin laboratorio hyväksytään, Valvira tarkastaa, että laboratorion käyttämät tutkimusmenetelmät täyttävät lainsäädännön vaatimukset.
Uimakausi on ajanjakso, jolloin yleisillä uimarannoilla käy huomattava määrä uimareita. Uimakausi on määritelty lainsäädännössä siten, että pohjoisimmassa Suomessa, kuten Lapin kunnissa, uimakausi on 25.6.-15.8. Uimakauden aikana uimarannan ylläpitäjän on yhteistyössä kunnan terveydensuojeluviranomaisen kanssa tiedotettava sekä verkkosivuilla että uimarannalla. Tiedotettavia asioita ovat esimerkiksi rannan laatuluokka, ns. uimavesiprofiili, eli kuvaus uimaveden ja ympäristön ominaisuuksista ja veden laadun tutkimustulokset. Luettelo suurimmista uimarannoista ja tulokset niiden uimavedestä otetuista näytteistä toimitetaan vuosittain Euroopan komissiolle.
Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila
Päätösehdotus Kunnanhallitus saattaa asian kunnanvaltuuston ja aloitteentekijöiden tietoon ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |