RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.10.2022/Pykälä 563
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pihatie_AK_Ehdotus_20220606_2000 | |
20200606_Kaavaselostus_Maksniemen_Pihatien_AKmuutos_P39826 | |
20200606_OAS_Maksniemen_Pihatien_AKmuutos |
Maksniemen Pihatien asemakaavamuutos
Kunnanhallitus 30.03.2020 § 102
Valmistelija tekninen johtaja Ilkka Soukka:
Kunnanhallitus on 23.9.2019 § 257 päättänyt käynnistää Maksniemen asemakaavan muutoksen Pihatien osalta.
Kaavamuutosalue muodostuu Pihatiestä sekä Pihatien ja Tiitontien väliselle alueelle sijoittuvasta puistoisesta alueesta. Pihatie on yksityistie, joka ei kuulu asemakaava-alueeseen.
Asemakaavamuutoksen vireilletulon yhteydessa on laadittu maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS).
Lisätietoaineisto: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää kuuluttaa Pihatien asemakaavamuutoksen vireilletulosta ja asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäväksi kunnan ilmoitustaululla, internet-sivuilla sekä kirjeitse Pihatiellä sijaitsevien kiinteistöjen omistajille.
Päätös Hyväksyttiin.
Kunnanhallitus 11.10.2022 § 563
570/10.02.03/2020
Valmistelija Tekninen johtaja Ilkka Soukka
Asemakaavamuutoksen vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisesta on kuulutettu 8.4.2020. Kaavamuutoksesta ei ole jätetty palautteita.
Lisätietoaineisto: Asemakaavan muutosehdotus
Kaavaselostus
Osallistumis- ja arviointiselostus
Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila
Päätösehdotus Simon kunnanhallitus päättää asettaa Maksniemen Pihatien asemakaavamuutoksen kaavaehdotusaineiston nähtäville MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti 30 vrk:n ajaksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |