RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.09.2022/Pykälä 107
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Perusopetuksen poissaolomalli
Sivistyslautakunta 29.09.2022 § 107
1659/12.01.03.02/2022
Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Hanna Tikka
Opetuksen järjestäjän tulee seurata perusopetukseen osallistuvan oppilaan poissaoloja ja ilmoittaa luvattomista poissaoloista oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle. (30.12.2020/1216 Pol 26§) Opettajalla ja rehtorilla on lain mukainen velvoite puuttua poissaoloihin, mikäli huoli herää. Simon sivistystoimenjohtaja on yhdessä koulun oppilashuoltoryhmän kanssa laatinut Simon kunnan perusopetukselle poissaolomallin, jonka avulla tuetaan oppilaan koulunkäyntiä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kehitystä. Lähtökohtana on varhainen tuki niin, ettei koulupoissaolot vaikeuta oppilaan opintojen etenemistä eikä oppilas eristäydy normaalista arjesta ja vertaissuhteista.
Lisätietoaineisto Simon kunnan perusopetuksen poissaolomalli
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Hanna Tikka
Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee asian tiedoksi
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |