RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 596
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Simojokisuun etelähaaran ruoppaushanke
Kunnanhallitus 08.11.2021 § 350
Valmistelija Hallintojohtaja Maria Vaittinen:
Simonkylän kyläyhdistys hakee Simon kunnalta avustusmäärärahaa Simojokisuun etelähaaran ruoppaushankkeeseen. Ruoppaukselle ja maa-ainesläjitykselle on Pohjois-Suomen aluehallintoviraston lupa, joka on saanut lainvoiman.
Simojokisuun etelähaara on toinen Simojokisuun päähaara ja sen ruoppaamista varsinaisen pääväylän ruoppauksen kanssa samanaikaisesti on perusteltu myös pääväylän parempana aukipysymisenä jatkossa.
Simonkylän kyläyhdistys ry tulee hakemaan marraskuun aikana tukiavustusta (max. 50 %) Lapin ELY-keskukselta, joka puolestaan edellyttää hakemukseen sitoumukset muilta rahoittajilta. Simon kunnan rahoitusosuus pienenee saatavalla avustusosuudella.
Lisätietoaineisto: Simonkylän kyläyhdistys ry avustushakemus
Simojokisuun ruoppauhankkeen kustannusarvio
Simonkylän kyläyhdistys ry johtokunnan pöytäkirja 12.10.2021
Simonkylän maa- ja vesialueiden osakaskunnan lausunto
Simojokisuun ruoppaustarjous
Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Simon kunta sitoutuu Simojokisuun etelähaaran ruoppaukseen enintään 16 000 eurolla. Sitoutumisen edellytyksenä on, että Simonkylän kyläyhdistys ry hakee ruoppaushankkeelle Lapin Ely-keskukselta avustusta sovitussa aikataulussa.
Päätös Hyväksyttiin.
Kunnanhallitus 31.10.2022 § 596
1281/10.03.01.03/2021
Valmistelija Tekninen johtaja Ilkka Soukka:
Kunnanhallitus on päättänyt sitoutua Simonkylän kyläyhdistyksen toteuttamaan Simojokisuun ruoppaushankkeeseen sillä edellytyksellä, että Simonkylän kyläyhdistys saa hankkeelle ELY-keskuksen avustuksen.
Kustannusten kokonaisarvio on noin 32 000 euroa. Lapin ELY-keskus on myöntänyt hankkeelle 13 000 euron tuen. Simon kyläyhdistys käyttää omarahoitusta 3000 euroa. Simonkylän Maa ja Vesialueiden osakaskunta käyttää omarahoitusta 5000 euroa.
Simonkylän kyläyhdistys ry anoo Simon kunnalta avustusta hankkeelle 10 000 euroa. Kyläyhdistys on toimittanut kunnalle päivitetyn kustannus- ja rahoituslaskelman.
Simonkylän kyläyhdistys ry on saanut vesialuetoimenpiteelle Pohjois-Suomen Aluehallintovirastolta luvan. Ruoppaustyö on tarkoitus toteutta talvella 2022-2023.
Lisätietoaineisto Päivitetty väyläavustushakemus 13.10.2022
Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Simon kunta sitoutuu Simojokisuun etelähaaran ruoppaushankkeeseen 10 000 eurolla.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |