RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 602
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallintojohtajan virka
Kunnanhallitus 31.10.2022 § 602
1710/01.01.01.00/2022
Valmistelija Kunnanjohtaja Vivi Marttila:
Hallintojohtaja on irtisanoutunut hallintojohtajan virasta 31.10.2022.
Hallintojohtajan virka on keskeinen ja virka tulee julistaa avoimeksi mahdollisimman pikaisesti. Hallintosäännön 39 §:n mukaan valtuusto päättää hallintojohtajan valinnasta. Hallintosäännön 38 §:n mukaan kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on valtuusto, viran julistaa kuitenkin haettavaksi kunnanhallitus.
Hallintojohtajan hakuilmoitukseen: Viran kelpoisuusehtona on virkaan soveltuva korkeakoulututkinto sekä hyvä perehtyneisyys kunnallishallintoon ja -talouteen. Arvostamme hyviä yhteistyö- ja johtamistaitoja sekä kehittämishenkistä toimintatapaa.
Hallintojohtaja toimii kunnan taloushallinnosta ja taloussuunnittelusta vastaavana. Lisäksi hallintojohtajan vastuulla on mm. kunnanvaltuuston, kunnanhallituksen, henkilöstötoimikunnan sekä keskusvaalilautakunnan kokousasioiden valmistelu-, sihteeri-, viestintä- ja täytäntöönpanotehtäviä sekä kunnan tietohallinto. Hallintojohtaja kuuluu kunnan johtoryhmään ja toimii kunnanjohtajan sijaisena.
Hallintojohtajan virka julistetaan haettavaksi 1.11.2022 - 14.11.2022. Hakuilmoitus julkaistaan kuntarekryssä, kunnan kotisivuilla, työvoimahallinnon ilmoitusjärjestelmässä, sanomalehti Kalevassa, Lounais-Lappi-lehdessä sekä Lapin kansa - lehdessä.
Kunnanhallitus päättää rekrytointiprosessin toteuttamisesta siten, että tavoitteena on saada hallintojohtajan valinta 12.12.2022 kunnanvaltuuston päätettäväksi. Alustavasti haastattelut esitetään pidettäväksi 22.11.2022.
Lisätietoaineisto Hakuilmoitusluonnos
Rekrytointiprosessi
Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää julistaa hallintojohtajan viran auki 1.11.2022 - 14.11.2022 ja rekrytointiprosessin toteuttamisesta siten, että tavoitteena on saada valinta 12.12.2022 kunnanvaltuustoon.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |