RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 613
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston päätösten täytäntöönpano
Kunnanhallitus 28.11.2022 § 613
Valmistelija Kunnanjohtaja Vivi Marttila:
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 143 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöönpanematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Valtuusto on 14.11.2022 kokouksessaan käsitellyt seuraavat asiat:
§ 74 Valtuustoaloite / Eläinlääkintäpalvelut
§ 75 Valtuustoaloite / Läjityspaikan perustaminen
§ 76 Osavuosikatsaus 8 kk
§ 77 Tilintarkastuspalveluiden optio vuodelle 2023
§ 78 Sidonnaisuusilmoitukset
§ 79 Tuloveroprosentin määrääminen
§ 80 Kiinteistöveroprosentin määrääminen
§ 81 Teknisen palvelualueen lisämääräraha-anomus / Simoniemen kalasatama
§ 82 Hallintojohtajan irtisanoutuminen
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa valtuuston kokouksessa tekemät päätökset laillisiksi ja hyväksyy päätökset täytäntöönpantaviksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Maria Vaittinen totesi olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä toimi tämän pykälän osalta Vivi Marttila.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |