RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 90
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oulunkaaren isäntäkuntamalli
Kunnanhallitus 28.11.2022 § 616
Valmistelija Hallintojohtaja Maria Vaittinen:
Oulunkaaren kuntayhtymän purkamisen käytännön toteutusta varten kuntayhtymä ja jäsenkunnat ovat käyneet keskustelua, että jokin kuntayhtymän jäsenkunnista ottaisi vastatakseen kuntayhtymän purun aikaisten, 1.1.2023 jälkeen hoidettavaksi tulevien sekä lisäksi kuntayhtymän purun jälkeiseen aikaan ajoittuvien tehtävien ja vastuiden hoitamisen.
Kuntayhtymän jäsenkunnat ovat keskustelleet asiasta ja Iin kuntaa on esitetty isäntäkunnaksi. Iin kunnan kunnanhallitus on päätöksellään 7.11.2022 § 300 päättänyt, että Iin kunta toimii kuntayhtymän purun osalta isäntäkuntana.
Oulunkaaren yhtymähallitus on 26.10.2022 § 110 nimennyt selvityshenkilöiksi Anu Kososen ja Jouni Pirin.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue tiedotti 22.11.2022 talous- ja hankintapalveluihin liittyen mm. resurssitarpeista alkuvuodesta: Kunnilla ja kuntayhtymillä voi olla hyvinvointialueen asiantuntijoihin liittyen resurssitarpeita alkuvuodesta 2023.
Toimintamalleja on kaksi:
Kohtuullinen resurssitarve
Hyvinvointialue luovuttaa työntekijän työpanosta enintään keskimäärin 30 %/henkilö kuntiin ja kuntayhtymiin yhteistyön hengessä ilman erillistä veloitusta ajalla tammi-huhtikuu (erikseen sopien toukokuu) 2023
Laaja, säännöllinen ja pitkäkestoinen työpanos ja/tai virkatehtävien hoito
Mikäli tarvitaan laajaa, säännöllistä ja pitkäkestoisempaa työpanosta hyvinvointialueelta kuntiin/kuntayhtymiin, näistä sovitaan erikseen tapauskohtaisesti samoin kuin mahdollisesta työpanoksen veloituksesta.
Oulunkaaren kuntayhtymän tilinpäätös 2022 ja purkuaika vuonna 2023 on suunniteltu hoidettavaksi seuraavasti:
Iin kunnalta ostopalveluna oheisen sopimuksen mukaiset palvelut.
Pohteelta ja Laphalta tarvitaan seuraavia resursseja alkuvuoden ajan joko yhteistyönä tai sopimuksella työpanosveloituksin:
. v.2022 ja v.2023 ostolaskujen kierrätys järjestelmään
. v.2022 ostolaskujen asiatarkastus ja hyväksyntä - Tilinpäätösohjeen mukaan 18.1.2023 asti Rondoon otetaan vastaan v.2022 laskuja
. v.2022 myyntilaskut/asiakaslaskutukset- Laskut tulee olla tehtyinä 13.1.2023 mennessä
. tilinpäätöksen eurotiedot
. tilitykset ja tilastoinnit
. tilinpäätöskirjan laadintaan - Aikataulutuksen mukaan tulee olla valmis 10.2., kun hallitus 15.2.2023 sen käsittelee ja allekirjoittaa
. kokousasiat mm. kokousvaraukset, esityslistat, pöytäkirjat ja tarkastuslautakunnan sihteerin tehtävät
. arkistointia ja seulontaa
Ostopalveluna voimassa olevalla sopimuksella
. talousraportoinnit
. erilaiset hanketilitykset /-raportoinnit
Monetra Oulu Oy:lta ostetaan seuraavat palvelut
. Kirjanpito v.2022 ja tilinpäätöksen eurotiedot
. Kirjanpito v.2023 ja loppuselvityksen eurotiedot
. Talouden tilastointia mm. Auraan
. Maksuliikenne
Lisätietoaineisto Oulunkaaren sopimusluonnos päivitetty
Oulunkaaren yhtymähallitus pk ote 26.10.2022 § 111
Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se:
1. valitsee Oulunkaaren kuntayhtymän purun osalta isäntäkunnaksi Iin kunnan,
2. hyväksyy Oulunkaaren yhtymähallituksen nimeämät kuntayhtymän purun selvityshenkilöt Anu Kososen ja Jouni Pirin
3. hyväksyy oheisen sopimuksen, jossa sovitaan pääperiaatteet isäntäkunnan tehtävistä ja vastuista sekä kulujen ja saatavien jaosta jäsenkuntien kesken
4. valtuuttaa kunnanjohtajan hyväksymään sopimukseen tarpeelliset lisäykset
Päätös Hyväksyttiin.
Kunnanvaltuusto 12.12.2022 § 90
1719/00.04.01/2022
Lisätietoaineisto Oulunkaaren sopimusluonnos päivitetty
Oulunkaaren yhtymähallitus pk ote 26.10.2022 § 111
Päätösehdotus Valtuusto päättää:
1. valita Oulunkaaren kuntayhtymän purun osalta isäntäkunnaksi Iin kunnan,
2. hyväksyä Oulunkaaren yhtymähallituksen nimeämät kuntayhtymän purun selvityshenkilöt Anu Kososen ja Jouni Pirin
3. hyväksyä oheisen sopimuksen, jossa sovitaan pääperiaatteet isäntäkunnan tehtävistä ja vastuista sekä kulujen ja saatavien jaosta jäsenkuntien kesken
4. valtuuttaa kunnanjohtajan hyväksymään sopimukseen tarpeelliset lisäykset
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |