RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.02.2023/Pykälä 53
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teollisuusalueen asemakaavan laajentaminen
Tekninen lautakunta 02.02.2023 § 16
Valmistelija Tekninen johtaja Ilkka Soukka
Simon kunta on hankkinut omistukseensa maa-alueen, joka rajoittuu olemassa olevaan teollisuusalueeseen Asemanseudun asemakaava-alueella. Alueelle on tarkoitus laatia asemakaava, jolla laajennetaan teollisuusaluetta.
Lisätietoaineisto: Karttaliite
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se päättää käynnistää Asemanseudun asemakaavan laajentamisen karttaotteessa esitetylle alueelle.
Päätös Hyväksyttiin.
Kunnanhallitus 27.02.2023 § 53
1818/10.02.03/2023
Valmistelija Kunnanjohtaja Vivi Marttila:
Kunnanhallitus on 6.2.2023 § 24 käsitellyt Asemanseudun asemakaava-alueen teollisuusalueen laajennusta ja nimennyt uuden alueen Hittikan teollisuusalueeksi. Kunnanhallitus päätti, että kaavoitus tulee aloittaa pikaisesti.
Lisätietoaineisto: Karttaliite
Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää käynnistää Asemanseudun asemakaavan laajentamisen karttaotteessa esitetylle alueelle.
Päätös Hyväksyttiin.
Merkittiin, että Ilkka Soukka poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen 17.56
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |