RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 23.02.2023/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |

Sidonnaisuusilmoitukset
Tarkastuslautakunta 23.02.2023 § 11
1837/00.01.01.03/2023
Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka kuntalain §:n 121 mukaisesti valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi. Kunnan hallintosäännön 76 § mukaan tarkastuslautakunnan on saatettava sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi kerran vuodessa.
Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.
Tarkastuslautakunta on käsitellyt sidonnaisuusilmoitukset kokouksessaan 13.10.2022, jossa todettiin, että osa ilmoituksista puuttuu. Tarkastuslautakunta on kehottanut luottamushenkilöitä/viranhaltijoita toimittamaan puuttuvat ilmoitukset.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
- hyväksyy päivitetyt sidonnaisuusilmoitukset sidonnaisuusrekisteriin vietäväksi
- saattaa ajantasaisen sidonnaisuusrekisterin valtuustolle tiedoksi
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Liitteet - sidonnaisuusilmoitukset.