RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 62
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Leuannokan kaava-alueen kunnallistekniikan rakentaminen
Kunnanhallitus 27.03.2023 § 62
1883/10.03.01.02/2023
Valmistelijat Kunnnajohtaja Vivi Marttila ja tekninen johtaja Ilkka Soukka:
Simon Vesihuolto Oy on kokouksessaan 22.3.2023 käsitellyt Leuannokan kunnallistekniikan rakentamista. Simon Vesihuolto Oy:n hallitus esittää kunnanhallitukselle, että Simon kunta rakennuttaisi ja kustantaisi alueelle rakennettavan kunnallistekniikan yhtiön taloudellinen tilanne huomioon ottaen. Lisäksi yhtiö esittää, että kunta luovuttaisi valmiiksi rakennetun kunnallistekniikan Simon Vesihuolto Oy:n ylläpidettäväksi ja hoidettavaksi.
Lisätietoaineistoaineisto: Simon Vesihuolto Oy pöytäkirjaote
Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Simon Vesihuolto Oy:n esityksen ja rakennuttaa sekä luovuttaa Leuannokan kunnallistekniikan ylläpidettäväksi ja hoidettavaksi Simon Vesihuolto Oy:lle. Lisäksi kunnanhallitus päättää ottaa rakennuskustannukset tonttihinnoittelussa huomioon.
Päätös Hyväksyttiin.
Merkittiin, että Ilkka Soukka on yhteisöjäävi ja hän poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätösenteon ajaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |