Dynasty tietopalvelu Haku RSS Simon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 19.10.2023/Pykälä 38


 

 

Vastine arviointikertomukseen 2022

 

Tarkastuslautakunta 20.04.2023 § 20 

 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.

 

Tarkastuslautakunnan tulee arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lisäksi tulee arvioida talouden ja tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.

 

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

 

Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.               

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen laadinnan.

 

Päätös Käytiin läpi arviointikertomusluonnosta ja jatketaan laadintaa seuraavassa kokouksessa.

 

 

Tarkastuslautakunta 30.05.2023 § 27 

 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.

 

Tarkastuslautakunnan tulee arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lisäksi tulee arvioida talouden ja tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.

 

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

 

Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. 

  

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta työstää vuoden 2022 arviointikertomuksen loppuun, hyväksyy ja allekirjoittaa sen. Arviointikertomus liitetään pöytäkirjaan ja saatetaan kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Tarkastuslautakunta työsti vuoden 2022 arviointikertomuksen loppuun, hyväksyi ja allekirjoitti sen. Arviointikertomus liitetään pöytäkirjaan ja saatetaan kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

 

Kunnanvaltuusto 12.06.2023 § 33 

 

 

 

Lisätietoaineisto Arivointikertomus vuodelta 2022

 

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä arviointikertomuksen tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkittiin, että Lauri Niskala poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 20.25.

 

 

Kunnanhallitus 14.08.2023 § 206 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Mirja Klasila:

 

Tarkastuslautakunta on jättänyt vuotta 2022 koskevan arviointikertomuksen. Palvelualueet ovat laatineet vastineen arviointikertomukseen.

 

Liite: Vastine tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen 2022

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa tarkastuslautakunnalle liitteenä olevan vastineen arviointikertomukseen 2022 ja esittää valtuustolle, että se merkitsee vastineen tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 11.09.2023 § 59 

 

 

Liite: Vastine tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen 2022

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä vastineen tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

 

Tarkastuslautakunta 19.10.2023 § 38  

1897/00.03.01/2023  

 

Lisätietoaineisto Vastine arviointikertomukseen 2022

  

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee vuoden 2022 arviointikertomuksen vastineen tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.