RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.06.2022/Pykälä 78
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kulttuurikasvatussuunnitelma
Sivistyslautakunta 24.03.2022 § 26
Valmistelija Vapaa-aikatoimenjohtaja Soile Vakkala
Suomen lastenkulttuurikeskuksen liiton kautta Simon kunta pääsi mukaan KOPS-eli kulttuurikasvatussuunnitelmahankkeeseen. Tässä hankkeessa kunta pääsee rakentamaan kulttuurikasvatussuunnitelmaansa lastenkulttuurin asiantuntijoiden ohjauksessa ja koulutuskerrat ovat kunnalle ilmaisia. Uulun Liikkuva lastenkulttuurikeskus on mukana laatimassa KOPS:a. Vapaa-aikatoimenjohtaja on ollut mukana alkupalaverissa 7.2, jonka jälkeen on laatinut kartoituksen Simon kunnan merkittävistä henkilöistä, eri paikoista/kohteista, ammattitaiteilijoista, toimivista käytänteistä, perinteistä ja kirjaston/varhaiskasvatuksen/perus-ja lukio-opetuksen/kulttuuritoimen yhteistyöstä. 1.3 on pidetty toinen kahdenkeskinen palaveri, jonka pohjalta Uulun koulutuspalveluiden johtaja laatii Simon kuntaan kulttuurikasvatussuunnitelmaan rakenteet, joka tulee myös sivistyslautakunnan hyväksyttäväksi. Tämän kevään kolmannessa tapaamisessa mietitään seuraavalle vuodelle budjetti, toteuttajat ja jatkotoimenpiteet.
Saamme tämän hankkeen lisänä varhaiskasvtukseen ilmaiseksi kaksi musiikkityöpajaa, jossa molempien päiväkotien eskariryhmät tekevät oman musiikkieistyksen.
Esittelijä Vapaa-aikatoimenjohtaja Vakkala Soile
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Sivistyslautakunta 16.06.2022 § 78
1417/12.03.01/2022
Valmistelija Vapaa-aikatoimenjohtaja Vakkala Soile
Kulttuurikasvatussuunnitelmaa käytiin läpi 6.5, jonka pohjalta Henna Leisiö laati suunnitelman. Vs. sivistystoimenjohtajan kanssa simoistimme suunnitelman ja muotoilimme tekstiä sujuvammaksi. 31.5 on pidetty "bändipaja" Simon päiväkodilla. Kulttuurikasvatussuunnitelma on liitteenä.
Lisätietoaineisto Simon kulttuurikasvatussuunnitelma, uusin
Esittelijä vs. Sivistystoimenjohtaja Tikka Hanna
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy laaditun kulttuurikasvatussuunnitelman. Seuraavaan vuoden 2023 talousarvioon varataan määrärahat kulttuuritoimen, varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukion kustannuspaikoille.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |