RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.06.2022/Pykälä 79
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Viranhaltijapäätökset (Sivltk)
Sivistyslautakunta 16.06.2022 § 79
Valmistelija vs. Sivistystoimenjohtaja Tikka Hanna
Kuntalain 92 §:n mukaan sivistyslautakunta, sivistyslautakunnan puheenjohtaja ja myös johtosäännössä mainittu viranhaltija voivat ottaa sivistyslautakunnan käsiteltäväksi asian, joka on johtosäännöllä siirretty sivistyslautakunnan alaisen viranomaisen päätösvaltaan ja jossa asianomainen viranhaltija on tehnyt päätöksen.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa kuitenkaan ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisen lupa-, ilmoitus-, valvonta-, tai toimitusmenettelyä koskevia asioita; eikä
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita.
Kokouksessa on esillä johtosäännöillä delegoidun päätösvallan perusteella tehdyt päätökset. Päätökset on pidetty nähtävillä ja niistä on ilmoitettu asianomaisille henkilökohtaisesti.
Päätösehdotus stj Sivistyslautakunta päättää merkitä tiedoksi viranhaltijapäätökset ja päättää, käyttääkö se kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |