RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.06.2022/Pykälä 489
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kutsunnat 2022/ Kuntaedustajat
Kunnanhallitus 27.06.2022 § 489
1338/00.04.02/2022
Valmistelija Hallintojohtaja Maria Vaittinen:
Lapin aluetoimisto järjestää Lapin maakunnassa syksyn 2022 kutsunnat kutsuntakuulutuksen mukaisesti. Kutsunnat ovat Puolustusvoimille vuosittainen kuntakäynti, jossa puolustusvoimien edustajat ja eri viranomaistahot tapaavat toisensa. Tämä pyydetään huomioimaan edustajia nimetessä. Pyydämme kutsuntatilaisuuksiin kunnan / kaupungin edustajaa tuomaan tervehdyksen oman kuntansa kutsunnanalaisille.
Kuntia / kaupunkeja pyydetään nimeämään edustajansa kutsuntalautakuntiin sekä kullekin varamies. Valituista henkilöistä pyydetään ilmoittamaan 5.8.2022 mennessä joko postilla tai sähköpostilla osoitteeseen lapinaluetoimisto@mil.fi.
Osa kunnista on pystynyt viime vuosina asettamaan kutsuntalautakuntaan edustajiksi sosiaali-, nuoriso- tai terveysalan ammattilaisia. Päätöksenteko näillä paikkakunnilla helpottui oleellisesti ja lautakunta teki niin kutsunnanalaisia kuin puolustusvoimia tukevia päätöksiä. Toimintamalli on käytössä valtakunnallisesti ja sillä on Pääesikunnan ja Maavoimien esikunnan vahva tuki.
Kutsuntatilaisuudessa tulee olla läsnä myös kutsuntalääkäri ja seurakunnan edustaja.
Kutsuntakuulutus on pidettävä vähintään kaksi viikkoa ennen kutsuntojen alkua sekä kutsuntojen ajan nähtävänä kunnan virallisella ilmoitustaululla (AsevL 15§). Simossa kutsunnat järjestetään 18.11.2022.
Lisätietoaineisto: Pyyntö kuntaedustajat 2022
Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää nimetä kunnan tervehdyksen esittäjän kutsuntatilaisuuteen.
Päätös Kunnanhallitus päätti nimetä tervehdyksen esittäjäksi kunnanvaltuuston puheenjohtajan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |