RSS-linkki
Kokousasiat:https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://simo.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 583
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kiinteistöveroprosenttien määrääminen
Kunnanhallitus 31.10.2022 § 583
1693/02.03.02.00/2022
Valmistelija Kunnanjohtaja Vivi Marttila ja hallintojohtaja Maria Vaittinen:
Kiinteistövero on kiinteistön arvon perusteella kunnalle vuosittain suoritettava vero, josta on säädetty kiinteistöverolaissa (654/1992). Kiinteistövero koskee kaikkia kiinteistöjä lukuun ottamatta metsiä ja maatalousmaita. Verottomia ovat myös eräät yleiset alueet kuten kadut ja torit.
Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan
kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Kunnan tulee ilmoittaa vuoden 2023 kiinteistöveroprosentit verohallitukselle viimeistään 17.11.2021. Kiinteistöveroprosentit määrätään sadasosaprosentin tarkkuudella. Jos ilmoitusta ei ole annettu määräajassa, verotuksessa voidaan noudattaa edellisen vuoden kiinteistöveroprosentteja, kuitenkin vähintään alinta lain mukaista prosenttia.
Eduskunta on päättänyt vuoden 2023 kiinteistöveroprosenttien vaihteluvälit seuraavasti: yleisen kiinteistöveroprosentin sekä muiden kuin vakituisten asuinrakennusten vaihteluväli on 0,93 - 2,00 %, vakituisen asuinrakennuksen vaihteluväli 0,41 - 1,00 %, voimalaitosten kiinteistöveroprosentti enintään 3,10 prosenttia. Yleishyödylliselle yhteisölle voidaan määrätä kiinteistövero vaihteluvälillä 0,00 - 2,00 % ja samoin voidaan määrätä rakentamattomalle rakennuspaikalle vaihteluvälillä on 2,00 - 6,00 %.
Taloustyöryhmä on käsitellyt kokouksessaan 18.10.2022 kiinteistöveroprosenttien määräämistä vuodelle 2023 ja päättänyt esittää vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentin laskelmista 0,10 prosenttiyksiköllä, joten uudeksi vakituisen asuinrakennuksen veroprosentiksi muodostuisi 0,45. Muiden kiinteistöveroprosenttien osalta esitetään niiden säilyttämistä ennallaan.
Kiinteistövero-% Simo 2022 Simo 2023
Vakituinen asuinrakennus 0,55 0,45
Muu kuin vakituinen asuinrakennus 1,30 1,30
Yleinen kiinteistövero 1,40 1,40
Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistövero 0,00 0,00
Voimalaitos 3,10 3,10
Esitetyillä v. 2023 veroprosenteilla kiinteistöveron laskennallinen tuotto olisi arviolta seuraava:
Vakituinen asuinrakennus (0,45 %) 290 000 €
Muu kuin vakit.asuinrak. (1,30 %) 150 000 €
Yleinen veroprosentti (1,40 %) 325 000 €
Voimalaitosvero (3,10 %) 1 335 000 €
Lisätietoaineisto Kuntien veroprosentit Lappi 2022
Kiinteistöveron tuotto
Esittelijä Kunnanjohtaja Vivi Marttila
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se määrää kiinteistöveroprosentit vuodelle 2023 seuraavasti:
Vakituinen asuinrakennus 0,45
Muu kuin vakituinen asuinrakennus 1,30
Yleinen kiinteistövero 1,40
Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistövero 0,00
Voimalaitos 3,10
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |